Lännen Media suoritti syksyllä 2014 suuren pappiskyselyn, jossa heiltä tivattiin sitä, mitä Jeesus ajattelisi nykyisen Suomen asioista. Kyselyyn vastasi yli 260 pappia eri puolelta maata.
***
Vastausten yleisinä piirteinä oli ymmärrys heikkoutta kohtaa ja halu auttaa – ainakin teoriassa. Yksinäiset, yksinhuoltajat, asunnottomat, sukupuolisesti poikkeavat, maahanmuuttajat, prostituoidut ja köyhät saivat runsaasti sympatiaa, kun taas ahneus, itsekkyys, kiire, tuloerot ja jopa markkinatalous joutuivat tuomituiksi.
Nykypappien Jeesus kulkisi osattomien vierellä, ruokailisi prostituoitujen kanssa ja opastaisi kädestä pitäen sosiaalitoimistossa toimeentulohakemusta täyttäviä. Hän puuttuisi avioerojen suureen määrään ja itkisi ihmisten kovuutta ja välinpitämättömyyttä. Jeesus myös patistaisi valtiota huolehtimaan paremmin kaikkein heikoimmassa asemassa olevista.
Nykypäivän Jeesus kokoaisi yksinäiset vanhukset, vammaiset ja väsyneet omaishoitajat levolliseen hauskanpitoon (jopa hengelliseen laiskuuteen). Tietenkin hän puuttuisi myös globaalin markkinatalouden tuomiin ongelmiin ja yrittäisi hillitä nykyajan ylikiinnostusta seksuaalisiin asioihin.
Muuan pappi oli sitä mieltä, että nykyistä yhteiskuntaa kehitetään eturivin ehdoin ja takarivin kustannuksin (pappi ei ilmeisesti ollut vaivautunut tutkimaan verotilastoja).
***
Mitä tämän kyselyn tulokset kertovat tämän päivän suomalaisten pappien hengellisestä ajattelusta?
Ne kertovat ainakin sen, että varsin suuri osa nykypapistosta tulkitsee Jeesuksen olemuksen ja tehtävän painopisteen 1800-luvun nuorhegeliläisten sosialistien tapaan voittopuolisesti yhteiskunnalliseksi uudistajaksi - poliitikoksi.
Jeesuksen tärkein olemus hengellisenä opettajana ja esikuvana on jäämässä täysin taka-alalle.
Nykyiset kirkolliset näkemykset ovat lähes identtisiä suomalaisten vasemmistopuolueiden ja vihreiden ohjelmien kanssa, joissa pyritään jakamaan hyvää kaikille jopa silloin, kun se tapahtuu lainatuin varoin. Suomen kirkon pappia ei todellakaan enää ole syytä kuvata kypäräpäisenä, äärikonservatiivisena kodin, uskonnon ja isänmaan tukipylväänä.
Vuonna 2004 Kuopion piispa Wille Riekkinen kehotti suomalaisia perehtymään vakavasti Karl Marxin teoksiin.
Kirkolliskokoukseen osallistunut sosiaalidemokraattinen Pertti Rajala väitti, että kirkko oli jo ajanut vasemmalta hänen oman puolueensa ohitse.
Erkki Tuomiojakin tunnusti löytäneensä kirkon markkinataloutta suomivista kannanotoista ajatuksia, joita hän kaipasi omalta puolueeltaan.
Pastori Terho Pursiainen totesi, että hänen aikansa piispat edustivat yhteiskunnallisesti 1960-luvun uusvasemmistolaisuutta ja ettei porvarillisesti ajattelevilla pian olisi sijaa kirkossa – siitä kun oli muodostumassa ”sosiaalidemokratian hengellinen siipi.”
Tällainen sosialistinen trendi nousi esiin jo 1990-luvulla eräiden piispojen "teesitalkoissa". Teeseissä todetaan mm., että eloonjäämisen edellytys on oikeudenmukaisuuden toteutus – hengellisyys ilman maallisuutta päätyy hengettömyyteen – suhteemme pakolaisiin ja osattomiin mittaa ihmisyytemme – ja että ihmiset ymmärtävät kirkon tekoja, eivät sen sanoja.
***
Suomessa keskimääräinen veroaste on hieman alle 45 %. Julkisen sektorin menot lähenevät 60% bruttokansantuotteesta. Tilastokeskuksen laskelmien mukaan varakkain 10 prosenttia (yli 4200 € kuukaudessa ansaitsevat) väestöstä suorittaa 42 prosenttia kaikista veroista ja maksuista.
Näin ollen ei liene perusteltua syyllistää kaikkia hyvin toimeentulevia itsekkäiksi oman edun ajajiksi, joiden tulisi luovuttaa tuloistaan vielä suurempi osa toisten käyttöön.
***
Papiston piirissä on saatettu langeta vanhaan (Maslowin hierarkian mukaiseen) ajatukseen, että yhteiskunnallisia tekijöitä muuttamalla myös ihmiset muuttuvat automaattisesti paremmiksi. 1960- ja -70 luvuilla kaikki epäkohdat olivat väärän järjestelmän syytä. Tämä ajatus näyttää taas nousevan esiin.
Tämän vuoden yhteisvastuukeräyksen esimies, Mikkelin piispa Seppo Häkkinen väittää, että Suomessakin on lähes puoli miljoonaa sellaista, joiden tulot eivät riitä kohtuulliseen vähimmäiskulutukseen.
Eurostatin AROPE-indikaattorin mukaan pienituloisia ovat henkilöt, jotka asuvat kotitaloudessa, jonka tulot kulutusyksikköä kohti ovat alle 60 prosenttia kansallisesta mediaanitulosta (n. 3000 eurosta). Vakavaa aineellista puutetta kokeviksi katsotaan ne henkilöt, joiden taloudella ei ole varaa puhelimeen, pesukoneeseen, televisioon, autoon, proteiinipitoiseen ateriaan joka toinen päivä, viikon lomaan vuodessa kodin ulkopuolella tai pitää kotiaan riittävän lämpimänä.
Paljon huomiota herättävät ruokajonot keskittyvät lähinnä pääkaupunkiseudulle, missä tolkuttomiksi kohonneet asumiskustannukset (tolkuttomista asumistuista huolimatta) vievät liian suuren osan pienituloisten varoista.
***
Kun on puhe kirkollisista toimijoista ja toiminnoista, herää tietenkin joukko perinteisiä hengen elämään liittyviä kysymyksiä kuten:
Mihin ovat jääneet kaidat polut ja ahtaat portit?
Mihin ovat unohtuneet opetuslapseuden ankarat vaatimukset ja muutokset suhtautumisessa maallisen hyvinvoinnin tavoitteluun?
Eivätkö pappien esiin tuoma vastuu kanssaihmisistä olekin lähinnä sitä luonnollista inhimillisyyttä, jota Vuorisaarnan mukaan kaikki pakanatkin harjoittivat – ja jolla ei sellaisenaan ole varsinaista hengellistä merkitystä?
Johanneksen evankeliumi (12:25) toteaa: ”Joka elämäänsä rakastaa, kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen (pysyvän tietoisuuden) iankaikkiseen elämään.”
Papisto haluaisi kuitenkin tehdä tämän maallisen elämän kaikille niin mukavaksi, ettei kukaan enää edes haaveilisi mitään täysin toisen laatuista, henkistä elämää, olemusta ja olemista. Sellaista maailmaan lujasti sitovaa tavoitetta Jeesus saattaisi nimittää jopa saatanalliseksi.
Matteuksen evankeliumi (16:24) ohjeistaa: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.”
Haluaako papisto kieltää ja kumota kaikki luonnollisesta (maallisesta) elämäntavasta irrottautumista edistävät asiat?
Matteus (6:31-33) jatkaa: ”Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?' Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.”
Thaimaahan voidaan lentää joukolla (tosin melkoisen hiilijalanjäljen jättäen) – taivaaseen käydään yksin sen kuuluisan, mutta huonosti tunnetun ahtaan portin kautta.
Läpi pääseminen edellyttänee täydellistä vapautumista kaikista erillisen elämän synnyttämistä pyyteistä ja ehdollistumista, koska sellaiset eivät ole sen ainoan alkuperäisen kaltaisia, joka odottaa ikuisesti portin toisella puolella.
***
Äärimmäinen puute on tietenkin tila, johon voidaan Suomen oloissa löytää (ja on suurelta osin jo löydetty) helpotusta. Suhteellinen köyhyys (rikkaisiin verrattuna) lienee osaksi kokemusperäinen asia ja riippuu siitä, mihin kukin omaa tilaansa vertaa.
Filosofi Nietzsche totesi, että ”autuasta on pieni köyhyys”, ja että ”joka paljon omistaa, hänet paljon omistetaan.”
Matteus (6:21) kirjoittaa samaan asiaan viitaten: ”Sillä siellä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.”
Lienee selvää, että vain ani harvat köyhistä ovat autuaita. Monien ”rikkaus” piileskelee heidän mielikuvissaan: kateutena, katkeruutena ja pahansuopaisuutena. Vasta kaiken ulkoisen haluamisen täydellinen poistuminen voisi vapauttaa ihmisen niin sanotun mammonan vankeudesta.
Lähimenneisyydessä on ollut kokeiluja, joissa kollektiivisten asioiden muutoksella (varallisuuden tasoittamisella) on pyritty saamaan aikaan yksilötasollakin täydellisiä ihmisiä. Kokeilut ovat kuitenkin päätyneet varsin kyseenalaisiin tuloksiin, koska ne eivät ole perustuneet oikeaan ihmisnäkemykseen.
Todellinen kehitys tapahtuu ainoastaan yksilöissä, joista se heijastuu ympäristöön. Tämä pätee ennen muuta hengellisten asioiden suhteen. Kaikki henkiset liikkeet ovat saaneet alkunsa yksilöiden esittämistä virikkeistä, jotka ovat toimineet "hapatuksen kaltaisesti" seuraajiensa ja jälkipolviensa sisäisessä kehityksessä.
Papiston ydintehtävänä lienee siinä, että ihmiset voisivat heidän kauttaan saada itselleen ja itseensä sellaista "leipää ja viiniä", joka tyydyttää heidän sisäistä kaipaustaan ja levottomuuttaan.
Lienee selvää, ettei minkään tasoinen ulkoinen hyvin- tai huvinvointi voi tyydyttää ihmisen sisintä kaipuuta, josta jo Psalmi (42:6) kirjoittaa: ”Miksi murehdit, minun sieluni, ja olet minussa niin levoton?”
Maslowin tarvehierarkia tuskin toteutuu siten, että kun vatsa on täynnä, uusi auto omassa pihassa, tilillä runsaasti katetta ja kaukomatka varattuna, niin hengen asiatkin alkavat välittömästi kiinnostaa – saati avautua. Halujen tyydytys luo usein vain uusia haluja tai vahvistaa entisiä.
Vasta kun koko haluluonto raukeaa ja mieli tyhjentyy täysin viehtymyksistään kaikkeen katoavaan (itsensä mukaan lukien), voi ihminen löytää sen, jonka löytäminen tyydyttää lopullisesti sielun kaipauksen.
Linkistä aukeaa yksi kuvitteellinen tarina siitä, miten Jeesuksen kaltainen voisi toimia Suomessa ja miten hänet otettaisiin vastaan:
http://www.netikka.net/studiomielty/outo%20vieras.pdf
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti